Unohtakaa lääkärit, palomiehet ja rauhanturvaajat, yhteiskunnassamme on koittanut uusien sankareiden aika. Nyt on aika kiittää ja kumartaa niitä arjen kiistatta suurimpia sankareita: kotiäitejä. Lapsia on aikojen alusta hoidettu kotona, kaitsettu kotitöiden ohella, ruokittu vasemmalla kädellä sopan hämmentämisen lomassa. Mutta vasta nyt siitä on tullut uskomattoman vaativaa ja raskasta duunia. Mikään ei ole vaativampaa kuin lapsen pitäminen hengissä vauvasta kouluikäiseksi. Ylistäkää kotiäitejä! Kotiäiti on lastenhoitaja, kokki, siivooja, koomikko, fyysikko ja mekaanikko. Sankari. Kuinka tätä ei ole huomattu aiemmin?
Olen syvästi pahoillani, mutta minä en ymmärrä. Miten siitä, mikä on ollut kymmeniä vuosia normaali käytäntö, on tullut käsittämättömän raskas ja äärimmäistä kunnioitusta vaativa työ? En kiistä sekuntiakaan sitä, etteikö lapsesta huolehtiminen ja talouden pyörittäminen ole haastavaa ja hienoa. Mutta miksi siitä täytyy tehdä yhtäkkiä elämää suurempi numero?
Jokaisella vauvapalstalla sadat kotiäidit kertovat, kuinka uskomattoman vaikeaa heidän arkensa on. Kuinka keneltäkään muulta kuin heiltä ei vaadita yhtä paljon. "Älä sano tätä kotiäidille", ohjeistavat lööpit. Häneltä ei saa kysyä, onko hän nukkunut hyvin, koska siitä kotiäiti loukkaantuu. Luuleeko kysyjä, että hän ei saa lastaan nukkumaan öitänsä kunnolla? Näyttääkö hän väsyneeltä? Eikö kukaan ymmärrä, että kotiäidillä ei ole aikaa meikata?
Kotiäiteydestä on raskaan suorituksen lisäksi tullut uskomattoman moniulotteinen prosessi. Kymmenissä blogeissa puidaan vauva-arjen kiemuroita. Yhdessä perheessä syödään vain sormin. Vuoden ikäinen lapsonen pudottaa vielä 95% ruoasta lattialle, mutta ei se mitään, kyllä sinne suuhunkin jotain saadaan. Toisessa perheessä ei käytetä vaippoja, koska ne vieraannuttavat lapsen luonnollisista toiminnoistaan. Laitetaan lattialle sanomalehtiä ja siivotaan seitsemät sonnat päivässä milloin mistäkin, se ei ainakaan tee arjesta yhtään haastavampaa.
Pahinta tässä kaikessa on se, että tämä jylläävä "Mun äidillä on vaikeempaa ku sun äidillä" -kampanja saa kaiken vaikuttamaan siltä, että lapsi on työtä. Vauvan pitäisi olla äidilleen elämän tärkein, kaunein, mahtavin ja erityisesti palkitsevin asia. Ja sitten arjen eläminen hänen kanssaan saadaan kuulostamaan vähintäänkin työleiriltä Siperiassa. Kotiäiti, kun seuraavan kerran avaudut jossain siitä, kuinka teet 24-tuntista työpäivää seitsemänä päivänä viikossa, mieti miltä lapsestasi reilun kymmenen vuoden päästä tuntuisi, jos hän sattuisi sen lukemaan.
Ollaan kaikki arkemme sankareita, mutta jätetään ne marttyyrin roolit muille.
Mainiota että perustit blogin, sinulla tosiaan on paljon sanottavaa ja osaat ilmaista itseäsi hauskasti, tätä on ilo lukea :-)
VastaaPoistaOdotan myös innolla, mitä ajattelet ja miten itseäsi ilmaiset 15 vuotta myöhemminkin ;-) Sitten kun olet itse jyräillyt niitten kaksosrattaitten kanssa kaupassa nuorempia melkein nurin ja huomannut kassalla puolipökerryksissä väsymyksestä mitä tulikaan unohdettua, koska elämäsi tärkein, kaunein, mahtavin ja palkitsevin asia on myös sen niin fyysisesti kuin psyykkisestikin rankin koettelemus. Tai sitten kun olet (ja toivottavasti et ole) yrittänyt olla parisuhteessa jonkun kanssa, jota pornon liikakulutus on oikeasti vaurioittanut niin etteivät tavallinen nainen ja hänestäkin hyvältä tuntuvat jutut enää vaan sytytä. Vaikket itse näitä asioita koskaan kokisikaan, yli 90 % todennäköisyydellä joku lähiystävistäsi tulee kokemaan seuraavan 15 vuoden aikana ja silloin mielipiteesi saattavat muuttua tai ainakin niitten pistävin terä katketa.
Toisin sanoen, ikäsi paistaisi läpi näistä kirjoituksistasi vaikket sitä muutoin toisi millään lailla esille. Mutta hyvä niin! Sinun ikäpolvesi ääni ansaitsee tulla kuuluviin!
Marttyyrin roolista ei kieltämättä ole millään elämänalueella mitään hyötyä kellekään, päin vastoin marttyyrille itselleen suurta haittaa.
Kiitos paljon kommentista! :)
PoistaKuten blogin nimi jo kertookin, lähes jokaisen tekstin tarkoitus on olla jonkinasteinen avautuminen, tavallaan pientä terapiaa allekirjoittaneelle arjen keskellä. Sanankäänteet ovat välillä vauhdikkaita, sanavalinnat teräviä ja esimerkit kärjistettyjä. Blogi vaatii lukijaltaan siis reippaan annoksen huumoria ja ironiantajua.
Voisin hyvin kuvitella, että tästä parinkinkymmenen vuoden jälkeen kauppareissujen kamaluus tuntuu yhtä vahvasti. Enkä voi kuvitella elämäntilannetta, jossa olen sitä mieltä, että kotiäitien on hyvä valittaa suureen ääneen arkensa raskaudesta ja käyttäytyä kuin yhteiskunnan uhrien. Haluan kuitenkin tähdentää, että tässä blogissa ei ole kyse siitä, miten toivoisin kanssaihmisteni käyttäytyvän. Tässä on kyse siitä, että minusta on mukavaa ruotia arjen pikku ongelmia, uhkia ja mahdollisuuksia rempseään ja piikikkääseenkin sävyyn.
Unohtelevan yh-äidin käyttäminen esimerkkitapauksena huonona päivänä hermojaraastavasta asiakkaasta ei tarkoita, ettenkö osaisi asettua hänen asemaansa ja ymmärtäisi, millaista hänen elämänsä on. (Itsekin olen tehnyt lukemattomia kauppareissuja väsähtäneenä useamman pienen lapsen kanssa.) Kyse on vain siitä, että hän on esimerkkitapauksena huvittava. Yhtä hyvin olisin voinut kirjoittaa kahdesta teinitytöstä, joilta unohtuu kynsilakka.
Vaikuttaisi myös siltä, että pointtini pornoa käsittelevässä kirjoituksessa ei välittynyt aivan sinne asti. Kyse ei suinkaan ollut siitä, etten usko pornon voivan aiheuttaa minkäänlaisia ongelmia. Kuten eräässä kohden totean: "Ongelma on naisissa, jotka syystä tai toisesta ovat tulleet siihen tulokseen, että heidän seksielämänsä ongelmat johtuvat siitä, että heidän puolisonsa aika ajoin nauttii aikuisviihteestä." Eli kirjoituksen pointtina on, toki pisteliääseen sävyyn, ruotia sitä, kuinka normaalista pornonkatselusta tehdään ongelma, riippuvuus ja parisuhdetta vahingoittava tekijä.
Toki meillä kaikilla on vapaus ja oikeus tehdä omat tulkintamme kaikesta, mitä kohtaamme, myös näistä blogikirjoituksista! Arvostan jokaista kommenttia ja mielipidettä, mutta henkilökohtaisesti en suosittele takertumaan näitä nimenomaisia avautumisia lukiessa lillukanvarsiin, vaan käsittelemään tekstit kokonaisuuksina. :)