Minä tunnen tällä hetkellä suurta ahdistusta niinkin yksinkertaisesta asiasta kuin ruokaostosten tekemisistä. Teoriasssa asia on hyvin simppeli: astun kauppaan, kerään ostokseni, maksan ne kassalla ja astun ulos. Käytännössä kaikki kuitenkin vaikeutuu huomattavasti, kun tapahtumaan lisätään ne kuuluisat pari muuttujaa.
Ensimmäinen vaikeus tulee kauppaan sisään yritettäessä. Ensin on portaille pudonnut ja sulanut jonkun jäätelötuutti ja todennäköisesti astut siihen. Sen jälkeen on kierrettävä ovien välittömässä läheisyydessä parveileva parinkymmenen alaikäisen muodostama tupakka-, energiajuoma- ja vittuperkelerinki. Sitä ohittaessasi ja sivusilmällä tarkkaillessasi törmäät todennäköisesti kaksosrattaiden kanssa jyräävään kotiäitiin tai kolmeen rollaattoreillaan hyökkäysmuodostelmaan ryhmittyneeseen mammaan. Ja kärryn tietenkin saat itsellesi vasta kolmannella euron kolikolla, kun kaksi edellistä ovat jumiutuneet kolikkopesään työnnettyyn purkkaan.
Tahmeana ja sääret mustelmilla pääset vihdoin sisälle kauppaan ja yrität saada mielialasi pysymään suhteellisen korkealla. Nyt täytyy keskittyä, sillä kauppalappu on jäänyt jälleen kerran keittiön pöydälle. Vihannesosaston perunalaareilla muutama pappa valikoi ammattilaisen elkein sopivia yksilöitä, vallaten luonnollisesti jokaisen neliösentin alueelta. Saatuasi vihdoin kuroteltua ne todennäköisesti liian kiinteät tai jauhoiset potut pussiin, poimittuasi ne pussin revettyä lattialta uuteen pussiin ja punnittuasi ne huomaamattasi afrikkalaisten kääpiösatsumien kilohinnalla, olet valmis jatkamaan. Raivaat siis urhoollisesti tiesi läpi ituhippien ja mandariininpuristelijamummojen, valitsemaan punaisen paprikan ja tuorekurkun. Jälkimmäisen kohdalla väistät jälleen kerran sen viisikymppisen geelitukkaisen äijän virnistyksen.
Lähestulkoon vastaavaa kamppailua on koko kauppareissu. Luovit tietäsi ohi jälkikasvulleen rääkyvien sossumammojen, nilkoillesi ostoskärryillään jyräävien kiireisten naisten, makkarapaketista kolmatta minuuttia kiistelevän keski-ikäisen pariskunnan, koko juomaosaston vallanneen mökille suuntaavan äijäporukan ja ostoksiasi halveksuvasti tuijottavien pissisten. Hiki alkaa helmeillä otsalla ja yrität vakuutella itsellesi, että kyllä se siitä, kun kassalle päästään.
Niin. Kaikkea muuta kuin se siitä. Valitset jonon, jossa edelläsi on vain pari harmittoman näköistä tapausta ja kaikki vaikuttaa vielä hyvältä. Puolen minuutin jälkeen totuus alkaa kuitenkin valjeta. Kassaneiti on ehkä 17-vuotias ja omaa tunnin työkokemusta. Mikään asia ei ole tälle neidolle liian yksinkertainen. Jokaista viivakoodia piipataan kahdesta viiteen kertaan, minkä jälkeen soitetaan tekniseen tukeen ja tiedustellaan, kuinka poistetaan kuitilta neljä ylimääräistä vesimelonia. Nyt alkaa turhauttaa, mutta päätät, ettet vaihda kassaa. Kyllä se sujuu.
Ei se suju. Kun ylimääräiset melonit on vihdoin selvitetty, on asiakkaan vuoro päästä vauhtiin. Tyyne 85 v. haluaa ehdottomasti palauttaa kuusi kuukautta tai mahdollisesti kuusi vuotta sitten, tästä liikkeestä tai ehkä sittenkin Anttilan postimyynnistä, ostetun sähkövatkaimen, koska siinä on nyt varmaankin vika. Niin on naapurin Irja todennut. Tyynelle ei selkene, että palautukset tehdään infopisteeseen. Ei ensimmäisellä, ei toisella eikä kolmannellakaan yrittämällä, vaikka 17-vuotias kassaneiti hennolla äänellään tekeekin todennäköisesti kaikkensa. Alkaa tuntua siltä, että sinun olisi itsesi parasta tarttua toimeen ja poistaa Tyyne voimakeinoin hankaloittamasta muiden elämää.
Radikaaleihin toimenpiteisiin ei kuitenkaan tarvitse ryhtyä, sillä Tyyne ymmärtää poistua paikalta. Edelläsi on enää yksi asiakas, toivo pilkahtaa sisälläsi: tästä selvitään sittenkin! Väärin. Suhteellisen harmittomalta vaikuttanut yh-äiti kohtaa kassalla lähestulkoon kaikki ongelmat, jotka siinä tilanteessa ovat mahdollisia. Huuhteluaine on unohtunut ja sitä on ehdottomasti juostava hakemaan. Sillä välin kärryissä istuva piltti ehtii syödä puolet suklaalevystä, mukaanlukien pakkauksen viivakoodin ja kassatyttö pääsee taas puheisiin teknisen tuen kanssa. Pullolappu on joutunut epähuomiossa kassahihnalle ja sitä kalastellaan esiin useamman minuutin ajan. Kaiken kruunaa kassalla räjähtävä puolentoista litran pullo kevytlimua ja kotiin unohtunut lompakko.
Itkettää. Sekä suklaaähkyään huutavaa taaperoa, että sinua. Hylkäät ostoskärryn kassan edustalle, kävelet ulos, kaadut rapuissa makaavaan flegmaattiseen teinipoikaan ja ehdit parahiksi pysäkille näkemään sen ainoan bussin perävalot, jolla olisit päässyt inhimillisessä ajassa kotiin. Tarkemmin ajateltuna tänään onkin loistava päivä tilata pitsa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti